Olet nyt astunut rinnalleni polulla valokuvaajaksi, seuraamaan allekirjoittaneen edesottamuksia, haaveita ja haasteita astellessani kohti unelmiani. Tarkoitus on antaa suodattamaton kuva aloittelevan luovan työläisen unelmien asteittaisesta romahtamisesta todellisuuden työkenkien kantojen alla, sekä toisaalta valaa toivoa perässäni polulla seuraaville; että ne unelmat eivät koskaan kuitenkaan kuole – ne vain löytävät todellisen muotonsa.

Eittämättä nämä unelmani ovat vielä väritetyt possunpunaisten lasien läpi, mutta jo pelkkä tälle polulle astuminen on ollut sellainen tunteiden vuoristorata, että koen olevani oikeilla jäljillä. Tällä hetkellä nautin vielä unesta, todellisuuden aika on myöhemmin.

Mistä siis on kyse?

Tarina alkaa akuutisti noin puolen vuoden takaa, mutta olen luonut sitä mielessäni jo parikymmentä vuotta. En siis ole aivan nuori, vaikka innokkaalta ehkä kuulostankin unelmineni.

Isäni menehtyi puolisen vuotta sitten yllättäen, ja hänen hautajaisissaan pitämässäni puheessa huomasin toteavani rehellisesti (vaikka hennon banaalisti), että isäni seurasi aina unelmiaan. Huomasin myös toteavani, että hän myös saavutti niitä useammin kuin ei. Tietääkseni aina!

Ja hän myös kannusti lapsiaan aina seuraamaan omiaan.

Huomasinkin miettiväni puheen jälkeen, että toteutanko itse ehkä isäni tärkeintä elämänoppia? Tiesinkö edes mistä unelmoin? Tiesinkö mikä sai minut liikkeelle ja mikä sai minut todella käyntiin? Tiesinkö mistä todella nautin?

Ei, enpä seurannut. Ei, enpä edes tiennyt! Vaan viimeiseen kysymykseen saatoinkin vastata tietyin varauksiin ”kyllä”! Valokuvaaminen, taide, luominen, värit, valot, varjot – näistä käynnistyn ja nautin.

Olisiko tämä starttimoottori ehkä jotain mistä voisi peräti unelmoida? Olenko ehkä joskus tästä haaveillutkin? Totesin hämmästyksekseni, että kyllä vain!

Valokuvaamisesta, kuvankäsittelystä ja luovasta pähkäilystä muistelen joskus yläaste- ja lukioaikoina haaveilleeni eläväni. Se vain oli unohtunut vuosien varrella eri asiakaspalveluiden orjakaleereissa soutaessa. Voisiko tästä oikeasti saada ammatin, jotain sellaista millä maksaa asuntolaina ja tuoda ainakin oma osuus ruokapöytään?

En tiedä. Vaan mitä menetän jos kokeilen? Entä mitä menetän jos EN kokeile? Tällä kysymysparilla vastaus oli helppo, sekä samalla hieman pelottava. Kuinka paljon aikaa olinkin jo menettänyt sumussa..

Arjen alkemia

Vaan älä ymmärrä väärin. Toki tuo perinteinen työelämä on ollut antoisaa, ja on antanut rahkeet lähteä kulkemaan tätä valitsemaani polkua nyt heräämiseni huomenpäivänä. Huomasin kuitenkin oikeuttavani valintaani mielessäni (tietääkseni) itse keksimälläni aforismilla: ”arjen alkemia; kun unelmat ja tavoitteet kohtaavat, syntyy kultaa.”

Yhteisenä tavoitteena minulla ja vaimollani on ollut luoda sen verran varallisuutta, että töden tekeminen olisi valinta eikä pakko – ainakin muutaman vuoden ajan, ainakin jossain päin maailmaa. Yhtenä haaveiden haarana näimme itsemme kulkemassa ympäri maailman vapaaehtoistyöläisinä missä ikinä meitä tarvittaisiinkaan. Tätä varten löytyy jopa ainakin yksi mainio verkkoyhteisö, www.workaway.info, jonka kautta etsitään lyhytaikaista vapaaehtoistyötä oikeastaan tehtäviin kuin tehtäviin. Varsinaista palkkaa näistä töistä ei makseta, mutta asuminen ja ruoka kyllä. Paikkoja löytyy Suomestakin! Vilaisepa sieltä ensi kesän lomasi kompassisuuntima!

Työlistoja lueskellessani huomasin, että yllättävän usein tarvetta on myös valokuvaajille. Ehkäpä tuossa olisi sellainen unelmien ja tavoitteiden risteys, jota aforismini kuvaili.

Kuinka unelmavyyhti purkautuu?

Kun hautajaispuheeni sanat olivat pyörineet tarpeeksi pitkään mieleni sopukoissa, lähdin toden teolla työstämään keinoja lähteä toteuttaa haaveitani. Olisiko se ylipäänsä mahdollista, eläisikö sillä, kuinka oppia paremmaksi, tai edes alkeet?

Uskon pätevämpien johdatukseen, joten tarkistin minkälaista koulutusta aiheesta järjestetään. Yllättävän paljon, ja suureksi onnekseni löysin oppilaitoksen joka ylläpitää valokuvauksen ja graafisen suunnittelun linjaa melko lähellä uutta kotiseutuani Pohjois-Karjalassa. Hakemus sisään, ja suolistoa kutkuttava odotusjakso päättyi valintahaastatteluun. Uusi, koko hermostoa haastava odottelu päättyi hyväksyvään ilmoitukseen tekstiviestitse ja sähköpostitse: ”Onneksi olkoon, sinut on valittu Riverian kuvallisen ilmaisun opintoihin!”

Tällä välin olin varoittanut esimiestäni mahdollisesta tulevasta muutoksesta ja kysyin kuinka esimerkiksi lomien pitäminen tammikuussa onnistuisi ennen irtisanoutumista. Viimeistään tässä vaiheessa sukat alkoivat toden teolla pyöriä jaloissa. Olin nimittäin varautunut irtisanoutumaan työstäni kokonaan, ja elämään vaimoni yrityksen sivutoimisena sisällöntuottajana opintojen ajan. Rehellisyys kuitenkin palkitaan, ja esimieheni ehdotti, että jättäytyisin irtisanoutumisen sijaan opintovapaalle.

Opintovapaa – siis mikä?

Kävi ilmi, että lakiimme on kirjattu pykälä aikuisopiskelijan opintovapaasta. Opintovapaa on työntekijän tutkintoa tai lisäkouluttautumista varten myönnettävä vapaa yhdestä päivästä aina kahteen vuoteen saakka! Työnantajalla on rajattu mahdollisuus viivyttää opintovapaan alkamista korkeintaan kahdesti, puoli vuotta kerrallaan, mikäli työntekijän irtautuminen työelämästä aiheuttaisi työnantajalle kohtuutonta haittaa.

Oma työni suuren kaleerilaivan soutajana ei ollut siinä määrin ylevä tai tärkeä, että työntantajalla olisi ollut mahdollisuus edes kieltäytyä opintovapaan myöntämisestä. Ilokseni toki koen, että tätä ei edes haluttu yrittää, vaan työnantajani kokee kouluttautumisen ja oman paikan löytymisen siinä määrin tärkeäksi, että vapaan hakeminen ja sen myöntäminen oli jotakuinkin läpihuutojuttu. Näin ollen työsuhde ei loppunutkaan opintoihin, vaan vanha työpaikka odottaa opintojen päätyttyä, mikäli näin vain tahdon.

Sain esimieheltäni myös toisen elämää mullistavan vinkin. Opintovapaalla oleva voi hakea aikuiskoulutustukea koulutusrahastolta. Kuten aiemmin kerroin, olin varautunut turvautumaan säästöihin ja hanttihommiin unelmia kohti laahustaessani, mutta aikuiskoulutustuki teki haaveet vielä astetta helpommin saavutettavaksi. En nimittäin olisi ollut oikeutettu minkäänlaiseen opintotukeen vaimoni tulojen ansiosta, enkä mihinkään muuhunkaan tukeen vuosien varrella kertyneen (velka)omaisuuden johdosta. Aikuiskoulutustuki on myös sidottu palkkaan, joten pudotus tuloissa ei ollutkaan aivan niin suuri kuin mihin olin varautunut.

Käsittelen opintovapaata ja aikuiskoulutustukea vielä myöhemmin hieman laajemmin, mutta tämä riittänee aiheesta tätä johdantoa varten. Jos kuitenkin suunnittelet vastaavaa peliliikettä pienemmässä tai suuremmassa yrityksessä, voin oman kokemuksen varjolla suositella rehellisyyttä aikeidesi kanssa. Siltojen polttaminen ja salailu harvemmin johtaa mihinkään.

Mitä nyt?

Kirjoitushetkellä edessä on vielä pari työpäivää, muutaman päivän vapaa, jonka jälkeen opinnot Riveriassa alkavat graafisen suunnittelun ja valokuvauksen merkeissä. Edessä on pari eittämättä raskasta vuotta täysin uuden alan hienouksia opiskellen. Käsitykseni mukaan koulutus tulee olemaan hyvin työelämälähtöistä, joten tositouhuun päästäneen hetimmiten. En oikeastaan tiedä mikä edessä häämöttää, mutta kuten sanottu, tunnen olevani oikealla polulla.

Lukemasi blogi tulee seuraamaan paitsi omaa kulkuani opintojen ihmeellisessä maailmassa, myös omia töitäni yleisesti ihmeellisessä maailmassa. Käsittelen valokuvaamista ja graafista suunnittelua yleisesti, maailmassa, sekä ihmeellisesti.

Tarkoitus on tuottaa helposti omaksuttavaa, toivottavasti mukavaa luettavaa (ja katsottavaa) valokuvaamiseen ja kuvankäsittelyyn liittyvistä aiheista niin kevyellä otteella, kuin hieman vakavammallakin pohdinnalla. Jos blogi auttaa jotakuta tekemään valintoja elämässään, tai onnistuu auttamaan yllättävässä ongelmassa, on se jo onnistunut yli tavoitteensa.

Pohdintojen yhteyteen liitän luomuksiani, joten pitkäaikainen seuraaja pääsee seuraamaan paitsi edesottamusteni kehitystä, myös taiteellisten lahjojeni rapautumista vuosien varrella.

Klikkaa sivu siis suosikkeihin, lähetä aihetoive, ja katsotaan mitä kivaa ensi kerralla onkaan tarjolla.

Suosioosi sulkeutuen,
Lasse