Valokuvaus käsitetään usein varusteurheiluksi. Tämä ei mielestäni kuitenkaan pidä paikkaansa, vaan valokuvausta voi harrastaa hyvinkin pienellä budjetilla. Onhan useimmissa matkapuhelimissa jo kohtuullisen näppärä ja kennoltaan laadukas kamerajärjestelmä, jolla useimmat meistä napsivatkin kuvia niin Instagramiin, kuin ystäville lähetettäväksi. Omankin puhelimen ostin aikoinaan juuri laadukkaan kameran vuoksi. Elisa Kaupasta hankkimani Huawei P10 Plus on varustettu mallikkaalla Leican kaksoiskameralla, ja tällä on tullut napsittua makoisa kuva jos toinenkin. Puhelinkameroista ainakin Apple, Samsung ja Huawei ovat keränneet ylistystä maailmalla.

Elisan verkkokaupan kautta saat hankittua edullisen kameran (ja samalla myös puhelimen) jo kympillä kuussa ilman ylimääräisiä kuluja. Jos muuten tilaat artikkelissa mainittujen linkkien kautta mitään, kilahtaa minunkin taskuuni muutama sentti.

On kuitenkin totta, että nälkä kasvaa syödessä. Innon iskiessä toden teolla, alkaa himottelu järjestelmäkameran hankkimiseksi. Tässä mielessä valokuvausharrastus skaalautuu kulujensa puolesta lottovoittajallekin, sillä kameroihin ja objektiiveihin saa kulutettua mielensä mukaisesti kympeistä useisiin kymmeniin tuhansiin euroihin asti – per linssi. Mikäpä sen hienompaa, kuin retostella ystäville kolmenkymmenentuhannen euron objektiivilla, jolla voi napata lähikuvia useamman kymmenen metrin päässä istuvasta linnusta. Vaikka kotisohvalta.

Itse kameran ei kuitenkaan tarvitse olla päätä huimaavan kallis. Nykykameroissa kennot ovat järjestään kohtuullisia, joten kuvanlaatu määräytyy ensisijaisesti objektiivin kautta. Jos olet harkitsemassa kaluston päivittämistä ja pähkäilet uuden objektiivin ja rungon välillä, valitse objektiivi. Runko on sinulle jo tuttu, eikä käyttöjärjestelmän opiskeluun tarvitse kuluttaa aikaa. Samalla objektiivin päivitys nostaa kuvien laadun aivan uudelle tasolle.

Tässä toki poikkeuksena aivan uudentyyppisen kuvauksen aloittaminen. Nopeampaan runkoon siirtyminen saattaa olla perusteltua esimerkiksi urheilukuvausinnostuksen iskiessä, sillä juuri tämäntyyppisessä kuvaustavan muutoksessa erot rungoissa saattavat korostua. Harvemminhan tällaisesta erityisestä muutoksesta kuitenkaan on kyse, joten objektiiviin keskittyminen on varma valinta.

Jos kuitenkin eksyit blogiin nimenomaan tällä nimenomaisella agendalla, niin vastaus rukouksiisi on Olympus OM-D EM-1 mk II. Salamannopea tarkennus ja kuusikymmentä kuvaa sekunnissa tallentavat vikkelimmänkin vipeltäjän tai tennispelin huikeimmat hetket takuuvarmasti. Peilittömyys ja Micro Four Thirds -kenno tekevät laitteesta helpon kannettavan. Peilin uupuminen mahdollistaa myös täysin äänettömän kuvauksen, eivätkä villieläimet tai pesäpalloilijat säikähdä sulkimen ääntä turhan takia. Micro Four Thirds -kennon ansiosta voit puolittaa putken pituuden, ja esimerkiksi 150mm teleobjektiivi vastaa kinokoon 300mm:n putkea. Kyytiin vielä telejatke, ja 150mm objektiivilla päästään jo 420mm:n putken ulottuvuuteen. Hartiat kiittävät valintaa varmasti.

Peilitön vai peilijärjestelmäkamera?

Kun suunnittelet järjestelmäkameran hankkimista, kannattaa miettiä ensin, minkätyyppistä valokuvausharrastusta olet aloittelemassa. Kameran valinnassa on tärkeää, millaiseen käyttöön se tulee. Oletko ajatellut keskittyä kuvaamaan sisätiloissa vai enimmäkseen ulkona? Haluatko mahdollisimman pienen ja kevyen kameran? Haluatko kuvata enemmän videokuvaa, vai keskittyä still-kuvaukseen? Käytätkö kuvia enimmäkseen digitaalisessa muodossa vai tahdotko teettää niistä suurennoksia paperimuodossa?

Jos kuvanlaatu on tärkeä ominaisuus, muista, että objektiivi piirtää kuvan. Kuvien laatu on siis juuri niin hyvä kuin objektiivi antaa myöten, kameran laadusta riippumatta. Siksi ensimmäistä kameraa valitessa kannattaa kiinnittää huomiota myös mukana tulevan objektiivin ominaisuuksiin. Jos objektiivi on hyvä, ei aloittelijan ole heti tarpeen ostaa toista. Mikäli harrastus etenee, joudut luultavasti jossain vaiheessa ostamaan kuitenkin lisää objektiiveja.

Allekirjoittaneen 12-40mm ja 25mm objektiivit Olympukseen, sekä 1,4x telejatke

Järjestelmäkameran hinta objektiiveineen on helposti jopa tuhansia euroja, joten kameraan tarvittavia ominaisuuksia on syytä punnita tarkasti ostopäätöstä tehdessä. Mietintään tulee myös, hankkiako peilitön vai peilijärjestelmäkamera?

Peilijärjestelmäkamera tarkoittaa sitä, että kamerassa on optinen etsin, kun taas peilittömässä kamerassa on digitaalinen etsin tai ei etsintä ollenkaan. Etsin on se ”reikä”, josta kuvaaja näkee, mitä on kuvaamassa. Digitaalisessa etsimessä kuva näkyy sellaisena kuin se tallennetaan. Optisesta etsimestä taas näkee sen minkä objektiivi näkee.Tämä johtuu siitä, että valonsäteiden mennessä kameran objektiivin läpi, ne osuvat kameran sisällä peiliin, joka sitten heijastaa säteet kameran päällä olevan prisman läpi etsimeen. Peilikamera on yleensä isompi ja painavampi, sillä peili ja sen toiminnot tarvitsevat tilaa. Peilijärjestelmän on aiemmin katsottu olevan välttämättömyys laadukkaan kuvan tuottamiseksi.

Peilitön kamera taas on hiljaisempi, kevyempi ja siinä ei enää välttämättä ole etsintä lainkaan. Tällöin etsimen sijasta kuvaamiseen käytetään takanäyttöä. Se on periaatteessa varsin kätevä ratkaisu, sillä takanäytöltä näkee näkee suoraan kuvatessa valmiin kuvan, ja isoa näyttöä on myös helpompi katsoa. Takanäytön kanssa kuvatessa huono puoli on kuitenkin se, että kuvausasento on huterampi, kun kameraa ei voi tukea omaan päähänsä, kuten etsimestä katsoessa. Järjestelmäkamera painaa objektiivin kanssa reippaasti yli puoli kiloa, joten käden tukeminen käy hyvin pian ajankohtaiseksi kuvatessa.

Puoliläpäisevä peili esiteltiin ensimmäistä kertaa 60-luvulla Canonin Pellix-kamerassa, ja puoliläpäisevän peilin järjestelmiä on edelleen markkinoilla. Allekirjoittaneella on hyllyssä Sonyn a68-malli, joka tuli markkinoille vuonna verrattain vastikään, vuonna 2016. Puoliläpäisevä peili mahdollistaa huippunopean kuvaamisen jatkuvalla automaattitarkennuksella. Sony a68 -rungon hinta jää alle tuhanteen euroon, ja voit liittää tähän a-bajonetin objektiiveja.

Peilittömistä järjestelmäkameroista kannattaa mainita artikkelin alussa kehuttu Olympus OM-D E-M1 mkII, jonka automaattitarkennus ja kuvanvakain ovat useiden testien mukaan verrattomat. Kokemuksenkin perusteella Olympus on vertaansa vailla rungon jämäkkyyden ja ylivertaisen muokattavuuden ansiosta. Aiemmin Sonyyn tottuneena, en enää vaihtaisi Olympuksesta pois. Rungon hinta on noin 1500€.

Viime vuosina digitaaliset etsimet ja peilittömät mikrojärjestelmäkamerat, kuten yllä mainittu Olympus ovat yleistyneet. Näissä kameroissa on etenkin alottelijalle paljon hyviä puolia: ne ovat usein pienempiä, kun peilille ei tarvitse olla tilaa, eikä peilistä kuuluvaa ääntäkään kuulu, mikä on merkittävä etu etenkin, jos aikoo harrastaa luontokuvausta.

Uudet elektroniset etsimet eli kameran takana olevat näytöt, joille kennon taltioima kuva ohjataan ovat paljon aikaisempaa laadukkaampia. Vanhat ongelmat, kuten hidas vasteaika ja ulkona päivänvalossa huonosti näkyvä kuva, ovat jääneet taakse.

Monien mielestä laadukas peilijärjestelmäkamera optisine etsimineen on edelleen lyömätön vaihtoehto, mutta jotkut ammattilaisetkin ovat jo siirtyneet käyttämään elektronisia etsimiä. Elektroninen etsin mahdollistaa muun muassa sen, että lopputuloksen näkee jo kuvaa sommiteltaessa, mikä varsinkin erilaisilla tehosteilla kuvatessa on huikea etu. Lisäksi valotuksen virheet joissain kameroissa näytetään ja voidaan myös korjata jo ennen kuvan ottamista.

Peilijärjestelmäkameran etuihin taas kuuluu se, että objektiivia vaihtaessa etsimestä näkee heti vaikutuksen kuvaan. Isommilla objektiiveilla kuvatessa, vaikkapa huonolla säällä tai hämärässä, peilijärjestelmällä saa ottohetkellä tarkemman kuvan siitä, mitä on tekemässä.

Peilittömien kameroiden elektronisuudesta johtuen niiden akunkulutus on selkeästi suurempi kuin peilillisten. Uudella akulla voi ottaa noin 400 kuvaa, mutta akun varauksen kesto riippuu mm. lämpötilasta, joten vara-akku on yksi tarpeellisimmista lisävarusteista ulkokuvausta harrastavalle.

Oma kalustoni – Sony a3000 ja Sony a68

Oma kaluston kerryttäminen alkoi suunnilleen vuonna 2013, jolloin ostin ensimmäisen digitaalisen järjestelmäkameran Prisman alennuslaarista. Peilitön Sony a3000-setti sisälsi paitsi e-bajonetin 18-55mm f3.5-5.6 kittiobjektiivin, myös pienen kameralaukun. Kamera on ollut käytössä näihin päiviin saakka samaisella kittiobjektiivilla ilman ylimääräisiä panostuksia. Paketin hinta oli tuolloin 199 euroa. Nyt kameraa ei löydä edes hintavertailu.fi:stä, sillä tällä on jo ikää.

Ensimmäiseni, Sony a3000

Hinnasta huolimatta rakastan tätä grammojen painoista muovihirvitystä valtavasti. Kankean käyttöjärjestelmän opiskeluun kului vuosia, mutta hiljalleen Sonyn salat avautuivat ja pääsin leikkimään laitteella monin tavoin. Laitteessa ei ole juuri mitään ylimääräistä; ei kääntyviä LCD-kosketusnäyttöjä, eikä turhia nappuloita ja vipstaakeja. Kameran päällä on virtapainikkeen lisäksi tasan yksi rulla, sekä kolme nappia. Rullasta saa valittua manuaalisäätöjen ja automaattisäätöjen välillä, tai asettaa esimerkiksi panoraama-asetuksen. Napeista voit näpsäistä kiinteän salaman auki, vaihtaa etsimen tai kiinteän LCD-takanäytön välillä, tai toistaa nauhoitetun videon. Herttaisen yksinkertaista. Takapaneeli on yhtä yksinkertainen. Yksi rulla ja kaksi nappia. Näistä pääset menuihin ja hienosäätämään ylärullan valintojen perusteella kuva-asetuksiasi.

Blogin kuvituksista esimerkiksi tatuointikuvat on kuvattu tällä vanhalla, ihanalla hirviöllä. 20,1 megapikselin APS-C -kenno on tallettanut otoksia vuodesta toiseen tinkimättömästi, eikä laitteen paino ole ollut ikinä este kuvaamiselle koirankaan nykiessä rusakon perään. Laitteen paino kuvauskunnossa objektiiveineen ja akkuineen on 585 grammaa!

Nyt opintojen aloittamisen jälkeen olen tehnyt kaksi kameraostosta, joista toinen oli hienoinen vikatikki – jota en kuitenkaan kadu. En vain ehtinyt käyttää tätä uudempaa Sonyani samalla pieteetillä kuin tuota vanhempaa keijukaista, ennen kuin koko kaluston uusiminen oli jo välttämätöntä eteen tulleen vaativan kuvauskeikan vaatimuksesta. Tämän Sony a68:n kunnian hetket ovat eittämättä vielä tuloillaan, mutta tällä hetkellä laite on toistaiseksi lomalla.

Sony a68 on ainut peilillinen järjestelmäkamerani, ja samalla ensimmäinen, johon hankin kittiobjektiivin kaveriksi erillisen linssin. Kuten yllä jo tulikin mainittua, on tämä kyseinen peili puoliläpäisevä, joten liikkeen seuraaminen onnistuu helposti ja tarkkuudella. Pikavalintanäppäimiä laitteesta löytyy jo huomattavasti kolmetonnista enemmän, ja esimerkiksi ISOa pääsee jo säätämään ihan yhtä nappia painamalla. Ylärullassakin on valintoja paitsi perinteisille automaatti- tai manuaalisäädöille, myös kolmelle valitsemallesi esiasetuksellekin. Muita rullia löytyy paitsi takalevystä, nyt myös oikean käden etusormellekin. Yläpaneelissa on myös pieni nestekidenäyttö asetusten nopeaa tarkistamista varten, sekä nappeja jokaiseen tarpeeseen. On nappia valkotasapainon ja valotuksen, ajastuksen ja ISOn valintaan. Pelkästään yläpaneelin napistoa löytyy rullien lisäksi 7 kappaletta! Takapaneelista löytyy 8 nappia lisää. Näitä voi jonkin verran myös itse säätää, joten jokaiselle löytynee hyvä kombinaatio omaan käteen sopivaksi. Nyt takanäyttökin liikkuu ylös ja alas, vaikka ei olekaan vielä kosketusnäyttö.

Painoa tällä peilillisellä paketilla 50mm objektiivin kera on jo lähemmäs 900 grammaa, joten niska kyllä tuntee eron a3000 ja a68:n välillä.

Sony a68, jossa kiinni 50mm ”nifty fifty”

50mm normaaliobjektiivi, ”nifty fifty”

Sony a68:n kittiobjektiivi oli myös 18-55mm f3.5-5.6, mutta tämän laatua en ole vielä edes testannut. Ostin nimittäin samaan syssyyn reilulla satasella 50mm f1.8 -objektiivin, johon ihastuinkin toden teolla! Tämä ns. niftyfifty vastasi tarpeitani täysin, ja hetken ajattelinkin, että vastedes kuvaan kaiken, AIVAN KAIKEN, viiskymppisellä. Tätä valovoimaista ja halpaa kiinteän polttovälin normaaliobjektiiviä suosittelen varauksetta ensimmäiseksi objektiiviostokseksi aivan kaikille ja kenelle vain!

50mm objektiiviahan kutsutaan normaaliobjektiiviksi, koska se on keskimäärin lähinnä ihmisen näkemää kuva-alaa, ns. normaalia näkymää. Siksipä nimitys normaaliobjektiivi. Pienemmillä kennoilla (näillä croppikennoilla) normaaliobjektiivin koko voi vaihdella kennon kuvakertoimen mukaan. Esimerkiksi Olympukseni 2.0 kuvakertoimella normaaliobjektiivi onkin 25mm.

50mm objektiivista saa hauskasti myös makro-objektiivin kääntämällä sen ylösalaisin kameraan. Joudut toki pitämään objektiivista itse kiinni, eikä valotus ole aivan helpointa, mutta pieni säätäminen on osa hauskuutta tässäkin leikissä. Valovoimaisten 1.8 aukon 50mm objektiivien hinta lähtee uutenakin satasesta ylöspäin, joten aivan kamalasti tämä ei lompakkoa kuluta. Eritoten kun saat tuon makro-objektiivin kaupan päälle. 1.8-aukolla boke on käsittämättömän tyydyttävä. Toki voit taas lottovoittajan elkein napostella kyytiin 1.2 -aukolla varustetun mallin, josta saat pulittaa satasista jo tonneihinkin. Onhan se tietty taas sen arvoista! 😉

Blogin kuvista tanssikuvat on kuvattu pääosin Sony a68-kameralla ja 50mm objektiivilla. Muutama hassu on tanssikuva on kuvattu myös vanhalla Sony a3000-kameralla, mutta voinet pitkälti luottaa siihen, että kyseessä oli tuo ”kuuskasi”.

Olympus OM-D EM-1 mk II

Uusin tulokas kamerahyllyyn on tuo ensimmäisenä mainittu Olympuksen OM-D EM-1 mk II. Se olkoon samalla viimeinen tulokas vuosiin tai vuosikymmeniin. Tähän kokonaisuuteen olen nimittäin tykästynyt nyt valtavasti, mutta ehkä erityisesti samalla ostamieni laadukkaiden objektiivien ansiosta.

Olympus OM-D EM-1 mk II sekä 40-150mm telezoom

Olympuksessa kaikki on säädettävissä virtanapin sijainnista lähtien. Rullia ja nappeja löytyy läjäpäin, ja nyt voin jo takuuvarmasti luvata, että sopiva kombinaatio löytyy aivan varmasti. Painoa tällä peilittömällä järjestelmällä 50mm objektiivin kera on hieman vajaa 800 grammmaa, joka selittyy kameran vahvasta rakenteesta. Se on nimittäin tehty sään kuin sään kestävästä magnesiumkomposiitista. Hyvästi muoviset Sonyt – nyt kameraa voi käyttää huoletta vaikka lyömäaseena. Erityisesti monopodin päähän kiinnitettynä olo on turvallinen vaikka susia metsästäessä. Vipuvoimasta löytyy, ja tuo kyllä kolottaa ku vähän huhmaasee. Tärkeä ominaisuus kamerassa, eikös!

Olympuksen suurimpia etuja mihin tahansa muuhun kamerarunkoon verraten, on sen nopeus. Aivan järisyttävän nopea tarkennus yhdistettynä aiemmin mainittuun 60 kuvan sekuntivauhtiin on mieltä ylentävä kokemus. Sulkijan konekiväärimäinen nakutus sarjatulella on amatöörikuvaajan hauskimpia kokemuksia koskaan. Siinä suorastaan rupeaa pelottamaan, että voiko mikään laite kestää tuollaista kyytiä särkymättä. Kuulemma voi.

Olympus tarjoaa jopa kolmen vuoden ylimääräistä takuuta OMD -laitteilleen, joten takuuta laitteella myönnetään yhteensä jopa viideksi vuodeksi. Tai oikeastaan viideksi ja puoleksi vuodeksi, jos ymppäät puolen vuoden ylimääräisen kampanjatakuun paketin päälle. Tuossa ajassa ehtii hajota paitsi halvempi pesukone, myös heikompi uusi auto! Eikä auto osaa ampua sarjatulta. Hintakin niillä on kymmenkertainen.

Miksi jälleen uusi kamera?

Jouduin uusille kameraostoksille pian uuden Sonyn hankkimiseni jälkeen, sillä hankin itselleni vaativan työssäoppimispaikan, jossa sääsuojaamaton Sony olisi hajonnut lähes takuuvarmasti ensimmäisten päivien jälkeen. Suuntaan toukokuussa nimittäin kuvaamaan uhanalaisia eläimiä Borneon sademetsiin, ja ilmankosteus seudulla on keskimäärin 60%. Pian työssäoppimispaikan varmistuttua säikähdin myös, että eihän esimerkiksi 30 metrin korkeudella eläviä orankeja yksinkertaisesti saa kuvattua 50mm objektiivin kera.

Jouduinkin uusimaan koko kaluston, ja päätin ostaa kaiken nyt kerralla kuntoon. Tein vertailua pari viikkoa päivin ja öin viidakkoon sopivan kalustuksen löytämiseksi. Pieni epätoivon alho alkoi nousta pintaan, kun toisaalla ylistettiin toista, ja toisaalla kaadettiin kylmää vettä niskaan. Sääsuojausten testit osoittivat muutoin varman valinnan olevan sittenkin laaduton vaihtoehto, joka hajoaisi hyvin nopeasti säälimättömässä ilmanalassa.

Marssinkin pulmineni Joensuun Kuvanmaailman pisteeseen, jossa Kuvanmaailman Jukka kuunteli huoleni ja vaatimukseni kärsivällisesti, ja osasi asiantuntemuksella ja kokemuksen syvällä rintaäänellä ylistää Olympusta. Päädyimmekin muutaman tunnin pohdinnan jälkeen tähän Olympuksen kittipakettiin, joka räätälöitiin tarpeisiini sopivaksi. Pakettiin kuulunut objektiivi vaihdettiin tarpeisiin sopivaksi, ja latelin samalla muut reissun vaatimat lisävälineet pakettiin mukaan.

OM-D E-M1 mkII -rungon lisäksi laadukkaat M. Zuikon PRO-objektiivit säilyttänevät arvonsa tulevatkin vuosikymmenet, joten pieni kolo säästöissä ei kirpaissutkaan henkisesti aivan niin paljon kuin odotin. Samalla tieto siitä, että koulumme uutukaiset kamerat ovat juurikin näitä samoja, toi tiettyä uskoa siihen, että valinta osui napakymppiin.

Olympuksen objektiiveja on hyllylläni nyt kolme, sekä yksi telejatke vahvistamaan ulottuvuutta. Sonyyn hankkimani nifty fiftyn innoittamana kyytiin pakkautui 25mm kiinteän polttovälin normaaliobjektiivi tälle Micro Four Thirds -kennolle, sekä kaksi PRO -objektiivia; niin tele- kuin laajakulmallekin.

Teleobjektiivina f2.8 40-150mm zoom, ja laajassa päässä f2.8 12-40mm objektiivi. Telejatkeena 1.4-kertainen jatke, jonka pitäisi auttaa tuota 150mm putkea yltämään jopa 420mm:n telekoon kuviin. Pienen harjoitteluni perusteella uskallan luottaa, että orangit ja muut viidakon veijarit tallettuvat kennolle ongelmitta jopa lähikuvina kauempaakin.

Sivuhuomautuksena mainittakoon, että tuo Olympuksen paketista pois jätetty kittiobjektiivi oli myös omaa luokkaansa, erityisesti verrattuna ensimmäiseni, Sony a3000:n, kittilinssiin. Putki jäi pois paketista, koska tälle ei varsinaisesti olisi ollut enää tarvetta hankkimieni objektiivien rinnalla. Sen hintalappu kittipaketissa oli kuitenkin puolitoistatuhatta euroa yksinään, mikä sekin kertoo jonkinlaista tarinaa OM-D -mallin kittipakettien laadusta. PRO-objektiivihan sekin oli, toki.

Jos kamerajärjestelmän päivitysinto nyt iski päälle, niin vertaile hintoja aluksi vaikka hintaopas.fi:n kautta. Tuo on hyväksi havaittu keino säästää lantti jos toinenkin, ja hintaopas antaa puolueetonta vertailutietoa eri verkkokauppojen hinnoista. Ei siis pelkästään omien maksavien asiakkaidensa hinnoista, vaan aivan kaikkien verkkokauppojen hinnoista.

Muut tarvikkeet

Muista tarvikkeista erityismaininnan ansaitsevat toki tripodi, monopodi, kamerareppu, sekä olkahihna. Tripodin, eli kolmijalan, ostin taannoin kirpputorilta kympillä. Ei ehkä mikään tukevin vekotin, mutta on riittänyt omaan tarpeeseen vallan kivasti.

Tripodi, monopodi, sekä olkahihna

Monopodi, eli yksijalka, sekä reppu ja olkahihna valikoituivat kyytiin Olympuksen hankinnan yhteydessä. Reppu yksinkertaisesti siitä syystä, että en suostu laittamaan kallista kalustoa lentokoneen ruumaan heiteltäväksi. Pakkaan kalliit kullannuput ennemmin käsimatkatavaroihin, ja tuollainen reppu soveltuu hommaan mitä mainioimmin. Tilaa repussa on paitsi kameratarvikkeille, myös läppärille tai pädille, sekä vaikka puhtaalle kerrastolle ja muulle lentomatkatavaralle.

Erikätevä kameralaukku, mahtuu vaikka käsimatkatavaroihin turvallisesti

Monopodi lienee helpompi kuljettaa kuin tripodi. En ole varma otanko kolmijalkaa edes mukaan matkaan. Tämän kyseisen hiilikuituisen yksijalan saa kätevästi kasaan, ja pitkänä sillä on pituutta keskimittaisen miehen verran, sellaisen 170 cm. Tai vähemmän. Se on jaettu kätevästi osiin, ja osien pituutta voi säätää haluamallaan tavalla helpolla ranneliikkeellä. Sopii kaikkien varteen varmasti. Olen surutta käyttänyt tätä myös lumikenkäillessäni kävelysauvana, ja vielä tuo vaikuttaisi olevan suora.

Olkahihnan tajusin olevan jotakuinkin välttämätön, sillä parinkin kilon kapineen kantaminen niskalenkillä viidakossa voi syödä miestä vähän vikkelään. Tuon olkahihnan saa kätevästi joko kameran runkoon kiinni (samaan ruuvinreikään kuin mihin tri- tai monopodi menisi), tai jos objektiivissa on oma kahvansa, niin vaikka sitten siihen.

Näin! Näillä kalusteilla ja varusteilla pitäisi nyt selvitä hamaan tulevaisuuteen. Ehkä muutaman objektiivin joudun hankkimaan matkan varrella vielä 😉

Tykkää, tägää, julista ja juhlista:
error