Arjen kiertopotku osuu ja uppoaa nyt, kun kirjoituksia ja kuvia pitäisi päivitellä, eikä vielä ole mitään annettavaa. Eilisen ja tämän päivän rakentelimme vaimoni kanssa kummallekin oman työpisteen kotiimme.


Välillä vaimoni työskentelee astetta tehokkaammalla ”isolla koneella” ikivanhan läppärinsä sijaan. Tuntuu silloin typerältä pyytää konetta käyttöön pelaamista varten, koska toisella olisi paremmalle käytettävyydelle paljonkin tekemistä.

Eipä siis! Keksimme nurkassa lojuvalle edeltävälle ”isolle koneelle” hyötykäyttöä. Parit monitorit viekukkain ja molemmille oma piste kirjoitella ja tehdä mitä koneella tekeekään. Vaimoni tekee omallaan ainoastaan töitä, ja vanhakin tehomylly riittää tähän rääkkiin mainiosti. Tähän koneeseen liitimme vain toiseen näytöistä. Olin kuitenkin pyöritellyt mielessäni erilaisia vaihtoehtoja, ja peukutin yhtä erityistä, joka hetken sykähdytti sydäntäni nuoruuden Etelä-Afrikan muistoissa. Nimittäin:

Etelä-Afrikassa matkatessani olen nimittäin huomannut paikallisten kiihkeän suhtautumisen arvoon. Erityisesti lisäarvoon. Kaikkeen halutaan pusertaa ”added value”. Mainosten ja kauppojen bonusohjelmien lisäksi sitä mainostavat lyhtypylväisiin liimatut, erivärisille papereille kopioidut lentolehtiset. Vaan nytpä sain todellista lisäarvoa. Tehokkaammalle ”isolle koneelle” on nimittäin samalla varattu optio kahden näytön käyttöön halutessaan, vain nappia klikkaamalla! Toisen (tai kummatkin) saa halutessaan vaikka pystyynkin! Voi tiede! Voi tulevaisuus! Tuntuu kuin olisin saanut kahden näytön sijaan kolme.

Toisen näytön saa halutessaaan vaikkapa pystyyn! Vänkää!

Onnekas etiäinen

Tilasin monitorit itseasiassa välipäivien alesta verkkokauppa.com:ista, eivätkä ne arvostelujen mukaan olisivatkaan lainkaan hassummat halvasta hinnasta huolimatta. Tarkoitus oli päivittää vanha full HD -televisio, jota olin näyttönä käyttänyt, sellaiseen josta ”todella erottaisi värit”. Terävä kuva ei olisi haitaksi. Aletarjousten aikaan eteen osui Verkkokauppa.com:in kohtuullinen halpuuttaminen Samsung U32H850 -laitteelle, sopuhintaiselta kuulostavalla summalla 500 euroa.

Esittelytekstikin vakuutti erinomaisen tärkeältä vaikuttavalla lauseella: ”varsinkin punaisen ja vihreän sävyt ovat erityisen rikkaita, joten näyttö vastaa paremmin ammattilaistason tarpeita esimerkiksi valokuvien editoinnissa tai graafisessa suunnittelussa.” Olimme luodut toisillemme, tämä tarjous, tuote ja minä.

Kuin etiäisenä klikkasin koriin kaksi näyttöä, ja sitten kassalle. For studies and for science!

Ostoskrapula oli melkoinen tuollaisen ostoksen jälkeen. Harkitsin pakettien avaamistakin yön yli, mutta seuraavana iltapäivänä rohkaistuin ja asensin toisen. Käyttöönotto oli helppoa, ja kuva ainakin omaan silmään vanhaa telkkaria huomattavasti parempi. Tämän jälkeen toinenkin näyttö oli helppo ottaa hyvillä mielin työn alle, ja yllättävä käänne toisen työaseman käyttöönotossa teki tästä suorastaan enteellisen ostoksen.

Tämän koko paketin rakentelu oli kyllä mieltä ylentävää puuhaa, ja sopivalla tavalla täynnä yksinkertaisia haasteita ratkottavana. Käsissä tietty määrä piuhoja yhdistettävänä, päässä ajatuksia: ”jos tää menee tähän, niin sen pitäis mennä tonne”, ja mielessä kuva kuinka kahden näytön käyttöönotto menisi yksinkertaisesti ja helposti. Onnistuihan se lopulta!

Edellisen laitteen ehdinkin jo kierrättää Tori.fi:n kautta. Kymmenessä minuutissa puhelin oli soinut ja viestejäkin saapunut jo muutama. Näistä ensimmäinen sai sitten uuden televisionsa tänään pleikkaansa varten. Kierrätys kunniaan! Näin kun tämän julkisesti toitottaa, niin parempi vielä tarkistaa veroasiat valittajille. Koti-irtaimistosta saa tienata viisi tonnia verotta vuodessa. Sinne on vielä matkaa tällä viidenkympin vaihdolla.

Vaikka on se vuosikin vielä nuori.

Joogaa kotona

Kotitoimistoa rakentaessamme päätimme myös heivata pieneen tilaan turhan raskaan nojatuolin odottamaan inspiraatiota aittaan. Nojatuolin sijaan selkämme takana on nyt tilaa arjen hemmottelu- ja venyttelyhetkiin.

Tapaamme joogata kotvan tai pari päivittäin. Tämä juontaa juurensa loukkaamaani selkään muutaman vuoden taakse. Pitkän, lähes liikuntakyvyttömän kauden seurauksena olen joutunut tarkkailemaan fyysistä hyvinvointiani hieman tarkemmalla silmällä. Jooga pitää paitsi ruumiin, myös mielen mukavasti kivuttomana. Emme metsän keskellä asuvana jaksa raahautua studioille ja kuntosaleille, vaan venyttelemme päivän venyttelyt kotona omassa tahdissa, ja tarvittaessa saamme nopeasti apua www.yogaia.fi:stä.

Kiitos!

Tykkää, tägää, julista ja juhlista:
error